Yrittäjyyden plussat ja miinukset
Yrittäjäominaisuudet

Yrittäjyyden plussat ja miinukset

Moni haaveilee yrittäjyydestä ja siitä, että saisi olla itse oman työelämänsä herra. Yrittäjyyteen liittyy kuitenkin monenlaisten plussien lisäksi myös monenlaisia miinuksia, joita yrittäjyydestä haaveileva ei ehkä osaa tulla edes ajatelleeksi. Yrityksen perustamiseen ei kannatakaan suhtautua naiivisti eikä omaa yritysideaa kannatta katsella liian vaaleanpunaisten silmälasien läpi, jotta turhilta pettymyksiltä vältyttäisiin. Tähän artikkeliin on koottu yrittäjyyden plussia ja miinuksia helpottamaan omaa päätöksentekoasi yrityksen perustamisen suhteen.

Yrittäjyyden plussia

Monen mielestä yksi yrittäjyyden suurimmista plussista on ehdottomasti vapaus. Tosin vapauteen liittyy myös suuri vastuu, mutta tästä huolimatta monet yrittäjät nauttivat juuri siitä, että he saavat itse tehdä omaan työhönsä liittyviä suuria päätöksiä ja olla tässä suhteessa oman elämänsä herroja. Yrittäjänä et joudu hyppimään pomon pillin mukaan, mutta taas toisaalta olet samalla myös itse vastuussa tuloksesta ja siitä, että asiat tulevat varmasti tehdyiksi. Itseohjautuvalle, ahkeralle työntekijälle tämä voi olla siunaus, mutta hieman toisen tyyliselle tyypille taas valtava haaste. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä kannattaakin tarkkaan pohtia omia yrittäjäominaisuuksia ja varmistaa, että yrittäjyys on varmasti juuri sitä mitä sinä elämältäsi haluat.

Yrittäjänä vastaat itse myös hyvin pitkälti yrityksesi asiakkuuden hallinnasta. Tämä voi tuntua ensin haastavalta, ellei sinulla ole tähän liittyvää työkokemusta. Onneksi tätäkin varten löytyy netistä näppäriä yhteistyökumppaneita ja työkaluja. Tutustu alan asiantuntijaan Lime crm -palveluun! Sen avulla voit ulkoistaa tämän haastavan tehtävän. CRM tulee sanoista Customer Relationship Management, ja Lime-Technologies lupaa hoitaa yrityksesi asiakkuudenhallinnan aivan erityisellä twistillä. Yrityksellä on 30 vuoden kokemus alalta ja reilut 60 000 asiakasta luottaa Limen CRM-asiakkuudenhallintatyökaluihin. Uusia asiakkaita Lime CRM kerää vuosittain 1 000 kappaletta.

Yrittäjänä pääset toteuttamaan itseäsi ja usein myös ansaitset enemmän kuin palkkatyössä. Monia juuri nämä seikat kiehtovat yrittäjyydessä kaikista eniten.

Yrittäjyyden miinuksia

Yrittäjyyteen liittyy kuitenkin myös monia miinuksia. Monille yrittäjyyteen liittyvä ääretön vastuu on liikaa ja saa jäämään tuttuun ja turvalliseen palkkatyöhön. Yrittäjänä vastaat paitsi omasta työstäsi, myös työntekijöidesi työn pysyvyydestä ja työssä viihtymisestä. Tämä on haastava tehtävä ja moni jättääkin mielellään henkilöstöjohtamisen suosiolla jollekin toiselle.

Monelle yrittäjälle yrittäminen ja oma yritys on elämäntapa. Työtä saattaakin olla lähes 24/7 vuoden jokaisena päivänä eikä työstä irrottautuminen ole välttämättä kovin helppoa. Parisuhde, perhe ja ystävyyssuhteet kärsivät tästä helposti, mikä on monen kohdalla juuri se syy, ettei yrittäjyyttä tule edes kokeilleeksi. Toisaalta tehokkaalla töiden delegoinnilla ja hyvällä suunnittelulla on mahdollista vaikuttaa omien työpäivien pituuteen, ainakin siinä vaiheessa, kun yritys alkaa tuottaa ja menestyä. Monen yrittäjän voi kuitenkin olla vaikea päästää yrityksen tärkeimpiä lankoja käsistään ja delegoida tehtäviä muille.