Liiketoiminnan rahoitus
Yrittäjäominaisuudet

Liiketoiminnan rahoitus

Onko ajatuksissasi perustaa yritys oman liikeideasi ympärille, tai haluaisitko laajentaa, mutta rahoitus ei ole vielä aivan kunnossa? Moni yrittäjä joutuu miettimään liiketoiminnan rahoitusta yrittäjyyden eri vaiheissa ja sen löytäminen voi olla haasteellista. Mikäli sopivaa pesämunaa ei omasta takaa ole kertynyt, eikä liikeidea ole rahoitettavissa investointirahoitusten tai muun julkisen rahoituksen kautta, voi yrittäjä hyvinkin miettiä, kannattaako ideaa lähteä jalostamaan eteenpäin ja kuinka suuren riskin on valmis ottamaan.

Julkinen rahoitus

Julkisen rahoituksen saamiseksi tarvitaan usein liiketoimintasuunnitelma sekä kustannuslaskelmat ja arvio liikevaihdon kasvusta. Jos ei pysty osoittamaan ideansa toimivuutta paperilla, on julkista rahoitusta hankala saada tai sen eteen täytyy tehdä paljon paperityötä. Päätökset julkisen rahoituksen myöntämisestä tehdään yleensä viikkojen, ellei kuukausien kuluessa hakemuksesta. Usein yrittäjällä rahoituksen tarve on kuitenkin välitön, joten erilaiset julkiset rahoituskuviot eivät välttämättä tuo helpotusta sen hetkiseen tilanteeseen.

Muu rahoitus

Yrittäjällä on myös monia muita keinoja saada rahoitusta liiketoiminnalleen. Jos liikeidea on kovin innovatiivinen ja se on luonteeltaan sellainen, että se herättää keskustelua sosiaalisessa mediassa, voi joukkorahoitus olla yksi varteenotettava vaihtoehto. Mukaan yrityksen liiketoiminnan rahoitukseen voi lähteä myös pääomasijoittaja, jolloin osa liiketoiminnan riskistä ei ole pelkästään yrittäjän harteilla. Omasta lähipiiristä voi löytyä myös rahoittaja, mutta mahdollisen epäonnistumisen tapahtuessa, henkilösuhteet voivat kokea suuren kolhun.

Pankkilaitosrahoitus

Usein yrittäjä suuntaakin askeleensa omaan pankkiinsa ja neuvottelee mahdollisuudesta saada yrityslainaa. Yleensä näihin lainoihin tarvitaan kuitenkin myös vakuudet, ja välttämättä yrittäjä ei halua pantata omaa omaisuuttaan riskien pelossa. Pankki voi myös hylätä lainan, mikäli se katsoo ettei liikevaihto tule kasvamaan tarpeeksi. Myös pankit vaativat liiketoimintasuunnitelman lainapäätöksen tueksi. Yrittäjän kannattaakin miettiä myös muita rahoitusratkaisuja ja ottaa selvää muista toimijoista. Yksi pitkään markkinoilla toimineista rahoituksen ammattilaisista on Rahalaitos.fi, se toimii yhteistyössä useiden rahoituslaitosten ja pankkien kanssa. Heidän kauttaan yrittäjäkin voi hakea lainaa liiketoimintansa edistämiseen tai ideansa rahoittamiseen. He huolehtivat lainojen kilpailuttamisesta eri rahoituslaitosten kesken, näin ollen yrittäjä saa siis monia eri rahoitusvaihtoehtoja pohdittavakseen täyttämällä vain yhden hakemuksen. Rahoituksen hakeminen on usein stressaavaa ja aikaavievää, joten Rahalaitoksen palvelun käyttäminen vapauttaa yrittäjän aikaa myös siihen oleelliseen eli liiketoiminnan kehittämiseen.