Arvioi rehellisesti omia yrittäjäominaisuuksiasi ennen toiminnan aloittamista!
Vinkkejä aloittelevalle yrittäjälle

Arvioi rehellisesti omia yrittäjäominaisuuksiasi ennen toiminnan aloittamista!

Todella moni haaveilee oman yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä ja yrittäjyys voikin olla oivallinen tapa työllistää itse itsensä. Toisaalta yrittäjältä, tai ainakin menestyvältä sellaiselta, vaaditaan monia ominaisuuksia, joita ei meiltä kaikilta löydy. Tästä syystä onkin erittäin tärkeää arvioida omia yrittäjäominaisuuksia jo ennen kuin perustaa oman yrityksen. Muuten edessä voi olla suuri pettymys ja taloudellinen ahdinko. Jos sinulla on perhe, kannattaa keskustella toiminnan aloittamisesta etukäteen myös perheen kanssa. Monesti myös yrittäjän perhe joutuu venymään ja vanumaan perheenjäsenen yrittäjyyden myötä ja sen vanavedessä. Yrittäjyys voi olla haastavaa yrittäjän lisäksi koko yrittäjän perheelle, sillä monesti yrittäjä on niin syventynyt toimintaansa, että saattaa vaikuttaa poissaolevalta tai jopa välinpitämättömältä. On tärkeää, että perhe tiedostaa, millaista yrittäjäperheen arki voi olla.

Oletko riittävän itsevarma?

Toimiessasi yrittäjänä on tärkeää, että sinulla on riittävästi itsevarmuutta. Uuden yrityksen perustaminen ja sen luotsaaminen kohti menestystä on haastava projekti, jossa sinun tulee luottaa itseesi. Ellet edes itse luota itseesi, kuinka sidosryhmäsi, työntekijäsi ja asiakkaasikaan voisivat luottaa sinuun? Itsevarmuuden ohella on kuitenkin tärkeää, että olet myös riittävän itsekriittinen ja osaat arvioida kykyjäsi ja osaamistasi realistisesti. Tarvittaessa osaat jättää tietyt asiat, kuten kirjanpidon, asiantuntijoiden tehtäväksi.

Oletko riittävän hyvä yrityksen perustehtävässä?

Jos aiot perustaa toiminimen, jossa työskentelet ainakin alkuun yksin, on tärkeää, että olet riittävän hyvä yrityksen perustehtävässä. Jos perustat esimerkiksi kampaamon, jossa toimit itse kampaajana, on tärkeää, että todella osaat hommasi. Muutoin asiakkaat kaikkoavat pian muualle tai et saa juuri lainkaan asiakkaita, jos huhut huonosta kädenjäljestäsi leviävät kulovalkean tavoin entisten ja potentiaalisten asiakkaidesi korviin.

Oletko riittävän pitkäjänteinen?

Yrittäjyys vaatii pitkäjänteisyyttä, yritteliäisyytä ja sinnikkyyttä. Menestyvää yritystä ei luoda päivässä. Mieti siis jo etukäteen, oletko valmis työskentelemään tavoitteidesi saavuttamiseksi sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti ja oletko valmis niihin uhrauksiin, joita tällainen toiminta saattaa vaatia.